Leikkaus meni hyvin ja kunnon ensi kosketus sairaalaan on nyt takana. Ainoastaan se, ettei kanyyleja saatu laitettua mun käsiin ja leikkauksen jälkeinen pahoinvointi oli leikkauksen negatiivisia yllätyksiä. Noh, anestesialääkäri tuli onneksi hätiin ja molemmat kämmenselät saivat neulansa.
Yllätin itseni siinä etten jännittänyt ja pelännyt operaatiota lainkaan. Päätin että jännitän ja pelkään vasta kun koen, että sille on aihetta eli sitten ko.tilanteessa, en etukäteen. Lisäksi ajattelin että tää on mulle taas yksi uusi kokemus ja haaste. Asenne kipua kohtaan oli, että kyllä mä kestän. Ja hyvin kestin vaikka muutama ärräpää eri toimenpiteissä taisi päästäkin:)
Nämä perjantain jälkeiset päivät on ollut kivun kanssa elämistä. Elämää rytmittävät lääkkeiden otto-ajat. mikäli ajasta on lipsunut, on kipu muuttunut sietämättömäksi. Nyt lepokipu on selvästi madaltunut ja käteen sattuu silloin kun sitä liikuttaa. Molemmat kädet ovat muuttumassa sini-mustista keltaisiksi, mustelmat alkavat parantua. Kivun kanssa tulee toimeen mutta avuttomuuden kanssa ei. Mikään ei meinaa onnistua yhdellä kädellä. Asiat jotka periaatteessa onnistuisi tehdä yhdellä kädellä, eivät onnistu koska tavaroita pitäisi pitää kiinni, mikä ei yhdellä kädellä onnistu.kokeilkaapa vaikka avata jogurttipurkki tai hammastahnatuubi, levittää voita leivälle tai leikata juustoa yhdellä kädellä. Onneksi herra on ollut mun oikea käsi kirjaimellisesti<3. Yksin en olis kyllä selvinnyt. Olenkin saanut mukavasti työkamuilta ja ystäviltäni tsemppejä ja lisäksi herralta ja tulevalta kaasoltani ihania piristyksi. Hyvin olen siis sekä herrani että tulevan kaasoni valinnut :) vai mitä sanotte näistä yllätyksistä:
 |
| Kukka ystävältä<3 |
 |
| Pehmo herralta <3 |
T.H
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti